keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syyskuun punaiset

Siis mullahan on suorastaan räjähtänyt tää bloggaaminen tällä viikolla, siis KOLME postausta neljän päivän sisään??!?!! Pitäis varmaan kirjotella näitä varastoon ja ajastella tänne odottamaan huonompia aikoja, heh.


Hillan kanssa viiletettiin pitkin peltoja tänään, iiihania värejä. Uusi kamera on hankinnassa, sitten mä vasta varmaan valokuvia otankin, ehkä niistä joitain eksyy sitten tännekin asti. Huvittaako teitä, arvon lukijat, muuten katsella esim. tällaisia postauksia, vai haluatteko nähdä vain meikäläisen naamaa?

tiistai 29. syyskuuta 2015

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kauden ensimmäiset ja ainoat kisat

Nyt jos heppahöpinä ei uppoa, kannattaa skipata suosiolla. Käytännössä koko kesän olin ratsastamatta harjottelun takia ja pääsin aloittelemaan syyskauden vasta syyskuun toisella viikolla. Viime keväänä kisailut jäi kisaamatta, myöskin harjoittelun takia, sillä kausi alkoi vasta mun jo lähdettyä Kalajoelle.


Mulla on nyt koko viime vuoden jo ollut hillitön motivaatio kehittää itseäni ratsastajana, parantaa niitä omia heikkouksia ja ehkä jopa vähän pärjätäkin tässä lajissa. Totta kai se on mun kaltaisella kunnianhimoisella ihmisellä aina mielessä, mutta vuoden tauon jälkeen on saanut ihan tosissaan hakea niiden nappuloiden paikkaa. Rajoitteena on nyt ollut ensinnäkin aika ja lisäksi tietysti raha, tunnit ja valmennukset maksaa hunajaa ja tällä hetkellä ei ole oikein tuttujenkaan heppoja ratsastettavana, kun Feli muutti takaisin kotikonnuilleen ja Rubens on jo vähän niinkun eläkkeellä (ja asuu kaukana).


Alkusyksyn rästien vuoksi olen kuitenkin nyt nämä kolme viikkoa pystynyt käymään kahdesti viikossa tunnilla, joten uskalsin ilmoittautua meidän seuran kauden viimeisiin kisoihin. Piti oikein tarkistaa, mun edellisestä startista on vierähtänyt kaksi ja puoli vuotta, silloin hevosena Hukkis, luokkana helppo B ja prosentit jotain 55 ja rapiat. Apua. Suurieleisesti ilmoittauduin Hukkiksen kanssa molempiin mulle jokseenkin sopiviin luokkiin, helppo C:2:een ja helppo B: K.N. Specialiin. Tavoitteeksi asetin kevyesti molemmista luokista yli 60 % tulokset. Hullua, eikö.

 Kisoja ennen viimeistelytreeneissä mua alkoi ihan toden teolla hirvittää, ratsastuskunto tuntui nimittäin olevan aika nollissa. Tunnilla tai itsekseen treenatessa ehtii aina tehtävien välissä huilata hetkisen vaikka keventäen tai kävellen, mutta radalla ne asiat pitää suorittaa juuri siinä määrätyssä pisteessä, ei vasta kun kuskille tai hevoselle parhaiten sopii. Epäilytti siis lähinnä, jaksanko enää kunnolla ratsastaa sitä jälkimmäistä luokkaa.

Vaikka mun startti olikin vasta lähempänä kahtatoista, jouduin menemään tallille jo yhdeksäksi auttamaan kouluaitojen laitossa. Tämä oli ehkä loppujen lopuksi ihan hyvä juttu, tuntui ettei sitä aikaa sitten ollutkaan yhtään liikaa. Onneksi mulla oli apuna Hanna, joka jeesasi kaikissa "likaisissa hommissa", kun en ollut tajunnut ottaa mitään muuta paitaa, kuin sen joka päällä kisasin. Letittämisessa meni kauemmin kuin muistelin, mutta eipä sitäkään taitoa ole harjoiteltu piiitkään aikaan.

 C:n verkassa Hukkis tuntui ihan hyvältä, se liikkui mun mielestä kivasti eteen, sain siihen hyvän tuntuman ja se tuntui reagoivan kohtuu herkästi eteenpäin pyytäviin apuihin. Käytin aika reippaasti raippaa ja kannuksia (ei tietenkään niin, että jatkuvasti potkitaan ja mäiskitään, vaan tarvittaessa napautus ja läpsäytys, mieluummin kuin jatkuva puristaminen ja naputus pohkeella, jolloin se vaan turtuu ja tulee entistä hitaammaksi), niinkuin opet on mulle kaikki neuvoneet, sen pitää nimittäin liikkua ja tietää, ettei sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella. Näin se olisi sitten radalla mahdollista ratsastaa mahdollisimman pienillä avuilla eteen. Verryttelyssä oli kuusi ratsukkoa kerrallaan, joten en saanut ratsastettua pidempiä pätkiä katkotta niin, että oisin jatkuvasti voinut itse suunnitella tiet ja suorittaa esimerkiksi haluamani lisäykset loppuun saakka. Radalle lähdin kuitenkin ihan hyvällä fiiliksellä.

Radalle päästessä huomasin heti, että Hukkis vähän hyytyi, tuttu juttu jo sieltä jostain muinaisista starteista, se kyllä tasan tietää milloin raippa jää kyydistä. Ratsastin mielestäni melko hyviä teitä ja siirtymiset tapahtuivat ainakin suunnilleen pisteissä, mutta esimerkiksi ravin lisäykset eivät venyneet niinkuin olisin toivonut. Laukassa pakka levisi kuitenkin aivan totaalisesti, molemmat nostot olivat löysiä ja laukka oli onnetonta räpeltämistä, se tuntui selkään välillä jopa nelitahtiselta. Kahdesti laukka tippui ravillekin, mutta ilmeisesti korjasin kuitenkin riittävän nopeasti, sillä tästä ei ollut paperissa mitään mainintaa.







Kun pääsin radalta, oli päällimäinen tunne pettymys. Tältä luokalta olin odottanut kunnollista suorittamista, periaatteessa sijoituskaan ei olisi ollut meidän normaalilla tasolla yhtään liian korkealentoinen haave. Nyt kuvittelin prosenttien olevan jossain 50 ja 55 välillä ja olisin halunnut vajota maan alle. Ärsytti. Numerot paperissa vaihtelivat kuitenkin 5.5 ja 6.5 välillä ja laukasta olin yhtä lävistäjää lukuunottamatta saanut kutosia. Toki mainintana oli, että laukan pitäisi pyöriä paremmin, mutta itse olin odottanut laukoista enintään viitosia. Prosentteja kertyi lopulta 61,4 ja jäätiin vain 0,6 prosenttia viimeisestä sijoittuneesta, oltiin siis luokan viidensiä kolmestatoista osallistujasta.

Luetaan keskittyneena K.N.:n paperia.

 K.N.:n verkkaan lähdinkin sitten apinan raivolla, päätin että nyt se laukka muuten pyörii. Ratsastin todella reilusti ja terävästi eteen, tein paljon siirtymisiä ja laukkasin pitkiä pätkiä vähän matalammassa muodossa, jotta laukka lähtisi rullamaan kunnolla. Radalla mua alkoi yhtäkkiä jännittää ihan hirveästi, että muistanko radan. Toisen loivan kiemuran tilalle meinasin tehdä lävistäjän, mutta ehdin onneksi korjata ajoissa. Hukkis tuntui yhä vähän löysältä, mutta kuitenkin aktiivisemmalta kuin edellisellä radalla. Ravilisäys ei irronnut ollenkaan, mikä vähän harmitti. Eteneminen tuntui kuitenkin sujuvalta ja mulla oli selässä hyvä fiilis, vaikka toivoinkin koko ajan, että rata jo loppuisi (etten ehtisi mokata mitään).

Ensimmäinen laukannosto olisi taas saanut olla terävämpi, mutta laukka rullasi mun mielestä aika kivasti, vaikkakin meno oli melko hidasta. Toinen nosto oli selkeästi myöhässä, muuten samat setit tähänkin suuntaan. Käyntisiirtyminen ei omasta mielestäni tuntunut erityisen hyvältä ja käynti tuntui hitaalta ja lyhyeltä. Viimeisessä pysähdyksessä Hukkis heitti takaosan oikealle, mikä harmitti, mutta olin kyllä ihan Naantalin aurinkoa kun tulin radalta. Olin niin tyytyväinen, mun mielestä meidän suoritus oli kiva ja tasainen ja myös peräänanto säilyi läpi koko radan hyvin, tätä olin nimittäin vähän jännittänyt etukäteen.

Pisteiden näkeminen aiheutti kuitenkin pienoisen pettymyksen ja järkytyksen, prosentit jäivät hyvästä fiiliksestä huolimatta vain 59,2:een. Numerot asettuivat välille 5,5-7, viittäpuolta ja kutosta tasaisesti molempia seitsemän kappaletta, seiskoja kaksi. Toki arvostelu on ja pitääkin olla vaikeammassa luokassa tiukempi, mutta ihmetytti vähän silti, sillä mun mielestä parannettiin kuitenkin ihan näkyvästi toiseen starttiin. Kommenteissa näkyi monessa kohtaa maininta, että teiden pitäisi olla tarkempia, joten ehkä tässä on nyt se tärkein kehityskohta meikäläiselle. Taisin keskittyä niin kovasti siihen hepan eteenpäin saamiseen ja tasaisuuteen, että teiden ratsastus ja siirtymisten teko pisteisiin kärsi. No, reeniä lisää. Toinen tärkeä kehityskohta mulla on selvästi jalan ja käden asento. Tiedostan itsekin lähes jatkuvasti niiden olevan missä sattuu, mutta asian korjaaminen on yllättävän vaikeaa.

C:stä "Kiva hevonen, joka saisi tänään liikkua aktiivisemmin eteen läpi ohjelman." ja B:stä "Sympaattinen hevonen, joka olisi tänään saanut liikkua energisemmin eteen läpi ohjelman. Tarkkuutta siirtymisten ja teiden ratsastamiseen."







Yhteenvetona oon lopulta tosi tyytyväinen, että olin ilmoittautunut molempiin luokkiin, koska mulle itselleni jäi pisteistä huolimatta hyvä fiilis ja toiveikas olo, että ehkä me joskus vielä oikeasti ylletään rehellisesti sinne helppo B-tasolle myös kisoissa.

Tätä sepustusta ei varmaan kukaan lukenut kokonaan, jos edes ensimmäistä kappaletta pidemmälle, mutta ihan kiva sitten joskus lueskella itse omia fiiliksiä ja (toivottavasti) löytää jotain, missä on näistä ajoista kehittynyt.

Kiitos Hannalle avusta ja seurasta, Lasselle, Anssille ja Jannille kun tulitte surevien omaisten roolissa paikan päälle kannustamaan ja erityisesti kiitokset Hannalle ja Anssille tämän postauksen kuvista. Kuvat muokkasin tänä iltana sairaan väsyneenä = suunnilleen rajasin ja heitin jotkut karmeat presetit päälle... Ihan hirveitä näin, mutta kun tahtoo julkaista heti. Tätä postausta on varmaan ihan kauhea lukea kun asettelut on päin pyllyä yms, mutta you got the point.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

On wednesday my empty arms were open

Vauhti on ollut kova, on varmaan ensimmäinen ilta kotiin paluun jälkeen, kun ehdin hetkeksi istua alas ja kirjoittelemaan. Palautettavia koulujuttuja on odottamassa jo miljoona, oon ravannut paljon tallilla ja kaikkea mahdollista. Energiaa on, kun sitä nyt vaan saisi kohdennettua noihin opiskelujuttuihinkin.

 Viikonloput on varattuina varmaan lokakuun loppuun saakka, kaikkea hauskaa on suunnitteilla. Viime viikonloppuna oltiin Alastarolla, nyt taitaa olla kaikki ulkoseinät mökistä ainakin kertaalleen maalattu. Kuvia en vielä ottanut, koska maalaustelineet ei ole sieltä esteettisimmästä päästä. Auringonlasku oli vaihteeksi kaunis.

Yksi ihana juttu tapahtui tässä pari viikkoa sitten, mua Instagramissa seuraavat onkin jo siitä tietoisia. Kirjoittelen varmaan tännekin enemmän sitten kun saadaan asiaankuuluvia kuvia otettua!