maanantai 17. marraskuuta 2014

Let the light in








Vietettiin viikonloppua Jyväskylässä, kuvat lähinnä sekalaista fiilistelyä tältä illalta ja jostain aiemmin. Koitan myös vihdoin opetella muokkaamaan kuvia ihan oikeesti Photarilla Picasan sijaan. Pelleilyksihän se menee, eh. Mutta vielä mä opin!

Kuten ehkä huomata saattaa, oon jo ihan joulutunnelmissa, saatiin Lassen äidiltä meille tommonen hieno "kuusi". Tykkään kovin. Oli ihanaa, kun Jyväskylässä oli jo pikkuisen luntakin maassa.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Let's get under covers




 Sekalaisia kuvia viime viikoilta: puput on muuttaneet sisälle, mulla oli viikko sitten tylsää perjantaina ja tein Hillalle meikit halloweenbileisiin. Onnistuin näköjään myös muokkamaan Hillan hiuksista oranssit, jee. Villen meikit ei oo mun tekemät. Olisin hirveesti itekin halunnut pukeutua jotenkin halloweenaiheisesti, mutta ei ilmaantunut mitään kekkereitä. Ei sillä, että oisin välttämättä ehtinytkään mihinkään.

Inhottaa ja ahdistaa toi pimeys, tulispa jo talvi. Lasse osti onneksi viime viikolla kahta ihanaa teetä, niin köllöttelen vaan uuden viltin ja teemukin kanssa sohvalla siihen asti, että tulee lunta.