maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulufiilistelyä

Jouluspämmi, toivottavasti ette ole ihan vielä kyllästyneet. Ite olisin voinut mieluusti jatkaa joulunviettoa (kynttilöiden polttamista, syömistä, joulukoristeiden ihailua ja porukoilla hengailua) vielä vaikka viikon. Lahjojakin sain jopa aika paljon, vaikken oikeastaan toivonut muuta, kuin vedenkeittimen. Tuli muuten ihan jäätävä nälkä kun kattelin näitä kuvia... Ei kuvia meikästä, koska on laiskottanut ja tää pimeys on niin ylitsepääsemätöntä, etten kestä. Reissuun lähtöön on yhdeksän päivää ja jännittää pirusti.

Hauskaa uuttavuotta, älkää ampuko toisianne raketeilla tai sammuko vääriin paikkoihin (meinasin kirjottaa, että lumihankeen, mutta siinä olis kieltämättä jo yritystä)!

Näköjään Blogger taas hellii verkkokalvojamme suorastaan teräväpiirtotasoisella laadulla, mutta let's just not care, shall we.


tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Tulin illalla porukoille ja Lasse lähti Jyväskylään, nyyh. Koristeltiin kuusi ja tyhjennettiin jo ensimmäinen konvehtirasia. Aamulla meen ratsastamaan naapurin hevosen (on muuten ihan superkivaa päästä selkään pitkästä aikaa, siitä on jo puoli vuotta kun oon viimeksi heppaillut) ja yleisen aattochillailun jälkeen lähdetään ajamaan pohjoiseen yöllä, kiva päästä sukuloimaan vaihteeksi.

Viettäkää rauhallinen ja ihana joulu, älkääkä unohtako syödä liikaa!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vaihteeksi hyviä uutisia

Pahin stressi alkaa helpottaa, saatiin nimittäin kämppä! 45,5 neliötä vastavalmistuneessa talossa, astianpesukone (!!!!!), lasitettu parveke, ei seinänaapureita etc... I'm more than happy. Oon saanut myös monta muuta järjestelyä kaipaavaa asiaa pois päiväjärjestyksestä, jes. Lähdetään Lassen kanssa kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan tammikuun alussa, siksikin on ollut pientä painetta kaikkien juttujen järjestelyssä. Nyt voi kuitenkin melko hyvillä mielin lähteä lämpimään (keskilämpötilat hilluu siellä jossain kolmenkympin hujakoilla ja sateista ei tietoakaan). Ootan jo kotiinpaluutakin innolla, kun päästään muuttamaan ja saan vihdoin jänötkin kotiin.

Kamera ja kone lähtee totta kai reissuun mukaan, koitan pitää teitäkin ajan tasalla ja tietty aiheuttaa tietynlaista vihertämistä lomakuvilla. :D Nyt on vaan vielä viimeiset rutistukset, oon töissä huomenna ja maanantaina ja sitten aion syödä itseni tärviölle. Joulufiiliskin on pikkuhiljaa hiipinyt takaraivoon, kun pääsin eilen maistelemaan piparitaikinaa ja Last Christmas on soinut päässä tauotta jo pari päivää.

Jos en ehdijaksa postailla tässä, niin ihanaa joulua kaikille!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Standin' on the verge of insanity

Kertakaikkisen häiriintynyttä. Himailen itsekseni, nukkumassa pitäis jo olla, sillä huomenna herätys klo 7.00. Nojaa.

tiistai 10. joulukuuta 2013

It's times like these you learn to live again

Elämä on solmussa, hirveetä tulevaisuusahdistusta duunin, kämpän ja opiskelun suhteen. Ahdistaa pirusti ja näytän päivä päivältä väsyneemmältä. En kehtaa lähteä minnekään ilman kunnon silmämeikkiä, koska mustat silmäaluset loistaa muuten kilsojen päähän. Joulukin vaan lähinnä stressaa, koska työkuviot ja sukuloinnit ja kaikki. Mutta ei kai tässä muuten mitään.

Pyörähdin serkun seurana BMTH:n keikalla ja joku teistä lukijoistakin kävi juttelemassa, hyvin hurmaava humalainen tyttönen oli kyseessä ja yllätyin tosi positiivisesti. Että jos törmäätte muhun, niin saapi tulla jututtamaan.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vihreetä



Tänään näin Isabellaa, kun se sattuu olemaan maisemissa koiravahtina. Ostin myös talvitakin ja se on ihana ja lämmin. Varasin tollasen ensin itselleni Forumin Onlysta ja onnekseni satuin käymään myös Kampissa, sillä siellä sama takki oli -25% alennuksessa. Kaikesta päätellen mulla on hyvin vihreä kausi menossa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Maailman maanantain maanantai

Käytiin Riinan kanssa Sellossa syömässä kiinalaisessa ja bongasin itelleni äkkiä uuden kaulahuivin, kun unohdin sen ainoan kelvollisen porukoille, eikä mulla ole vielä talvitakkiakaan. Huomenna on sitten ohjelmassa sellaisen metsästystä.

Mulla oli tänään kahdeksan ja puolen tunnin työpäivä tosi huonosti nukutun viikonlopun jälkeen (aamulla nukuin hienosti myös 40 minuuttia pommiin) ja oon ihan kuitti. Ostin Ginasta myös pari uutta kynsilakkaa, joita oli tietty heti päästävä testailemaan, enkä pääse suihkuun/nukkumaan ennen kun kynnet on kuivuneet. Ja koko viikko tietysti pelkkiä kasin aamuja. Uliuli.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Drive-in salvation USA, land of the free and KKK

Oonpas näköjään innostunut spämmäilemään. Lähtiskö joku joskus mun kanssa kuvailemaan ihan ulkoilmaan? Ei tarvis aina kattoa näitä samoja maisemia... Mutta tukka oli kerrankin kivasti, jei. Ja päällä 40 senttiä maksanut Star Wars -paita. En oo vielä ihan varma, pitäiskö sitä jotenkin leikellä vai ei.

tiistai 19. marraskuuta 2013

1000 Nails in my Heart


Teen taas ei-mitään. Meikkaan kotona omaksi ilokseni ja kaivelin Spotifyn syövereistä kuunneltavakseni vanhaa Negativea. Mulla on sisältörikas elämä.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Arabian Nights

Hiljaista on ollut. Käyn töissä ja tuun kotiin puutumaan. Tukkakriisi velloo edelleen vakavana, tänään turvauduin turbaaniin. Ihanan epätarkkoja, btw. Perjantaina sentään lähdettiin ihan extempore Riinan kanssa bailaamaan, oli ihan supernastaa pitkästä aikaa.

Launantaina käytiin vihdoin ostamassa meille verhot ja jouluvalot. Hiukan harmittaa, kun olin jo kuukausia sitten iskenyt silmäni noihin (Vallilla: Mandariini), enkä voinut ajatellakaan mitään muita, vaikka noi maksoi about kolme kertaa niin paljon, kun jonkun muun suunnittelijan kankaat. Kuvassa myös yksi NHL-juntti, joka oli vapaapäivänään siivonnut koko kämpän, pur.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Äiti Teresan ja Hitlerin väliin meidät haudataan

Meen tänään vasta neljään töihin ja Lasse ehti kotiin ennen kun lähdin. Siispä päivän asu, olkaa hyvä. Off to the road to Babylon, eli eikun töihin.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Goin' out swingin'

 Tänään käytiin pyörimässä kapessa Mian kanssa, mun piti ostaa jotkut järkevät, talvi- ja syyssäähän sopivat kengät. Tommoset mageet nahkaiset bootsit lähti messiin, samaten kuin tuo musta niittiolkapäinen paita. Tykkään. Ärsyttää muuten tuo koru, käänsin sen joka kerta oikein päin, ennen kuin kipitin kameran luota poseeraamaan, ja AINA se kääntyi väärin päin. Mun hovikuvaajani Hilla on nykyään ihan liian meneväinen, se ei ikinä ehdi räpsiä. Pitänee kouluttaa Lassea hieman, alkaa nimittäin ottaa itteäkin päähän nää epätarkat, keltaiset ja tärähtäneet ajastimella näpsityt.

If I ever leave this world alive

Kuvia muistaakseni maanantailta, sen jälkeen onkin ollut kovin tasapaksun harmaata. Hauska edelleenkin huomata asioita, joita meiltä puuttuu kotoa. Esim. hiustenkuivaaja ois aika nasta juttu, kun pitäis parin tunnin päästä olla jo menossa. Mun pitäis myös jostain kehittää itelleni asu Isabellan halloween-bileisiin. Ja ostaa junaliput, mutta VR ei tapansa mukaan toimi, edes verkkokaupan osalta. Shit.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Oldies

Tän postauksen tekeminen on kolkutellut mulla takaraivossa jo tosi pitkään, nyt lopultakin sain itteäni niskasta kiinni ja etsin kaikki vanhat muistitikut sekä sukelsin meidä viimeisiään vetelevän pöytäkoneen syövereihin. Viimeinen inspiraationiitti oli Isabellan postaus samasta aiheesta, kiitos siitä!

2008-2009
Yläasteella olin oikein kunnon peikkotyttö, huiveja ja ketjuja ei vaan voinut olla liikaa. Tällöin olin varmaan agstisimmillani, mutta se taitaa vähän kuulua tohon ikään. Kunpa mulla ois ollut joku kertomassa, että kulmakynä on olemassa... Leikkasin joskus vuoden 2008 alkupuolella otsatukan ensimmäistä kertaa sitten ekaluokan.

2010
Ysiluokka ja lukion alku, tukka kasvoi, eikä sojottanut enää ihan suoraan kohti taivasta, aloin meikkaamaan enemmän ja löysin kulmakynän! Joskus näillä paikkeilla aloin myös letittää hiuksia pesun jälkeen, true kasaripörrö syntyi silloin.

2011
Keväällä päätin vihdoin luopua kaikesta vuosia kestäneestä suoristamisesta kärähtäneistä latvoista ja sitä seurasi suunnaton hiuskriisi, viimeksi mulla oli ollut noin lyhyet hiukset seiskalla. Tilasin pidennykset ja tykkäsin tukasta kovasti niiden kanssa. Näillä paikkeilla myös vaihdoin pysyvästi mustan ja harmaan luomivärin ruskeaan. Syksyllä hommasin kesätyörahoilla järkkärin, olin villi sinkku ja mun ihmissuhteet oli suorastaan naurettavan solmussa. Myös suora otsis kävi piipahtamassa. 

2012
Alkuvuosi oli tosi hektinen, oli vanhojen tansseja, miljoona kurssia ja edelleenkin ihan liikaa meneillään ihmissuhderintamalla. Harrastin jopa suhteellisen paljon liikuntaa ja olin fyysisesti tosi tykissä kunnossa, näytinkin alkuvuodesta näköjään tosi kivalta. Noita hiuksia ikävöin tosi paljon edelleen ja haluisin leikata tollaisen sivuotsiksen takaisin. Tapasin Lassen ja alettiin seurustella, kavereiden kanssa otettiin ilot irti täysi-ikäistymisestä. Pidennykset alkoi olla jo aika räjähtäneessä kunnossa (mun väriä ei enää saa mistään) ja tukka kasvanut suhteellisen mukavasti, joten pidennyksiä ei enää juurikaan näkynyt mun päässä. Loppuvuosi oli laiskahkoa koulusta paineilua. Suora otsis teki lyhyen comebackin.

2013
Ulkonäköön panostaminen on ollut vaihtelevan heikkoa ja tänä vuonna on tullut otettua tosi vähän kuvia, kirjoitusten jälkeen olin lähinnä kotona ja kävin töissä. Pääsykokeisiin lukeminen jäi vähäiseksi, enkä kesälläkään tehnyt hirveästi mitään, mikä näkyi myös blogin puolella hiljaisuutena. Ehkä mun elämä muuttu taas jännittävämmäksi ja keksin mitä teen hiuksilleni.