keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kaupungin valot mulle huutaa







 Tänään on ollut hyvin rankka päivä, tää pallero on ihan puhki. Käytiin Koe kampus! -tapahtumassa Kumpulassa. Unohdin omat avaimeni Kallioon ja jouduin hakemaan Lasselta lainaan sellaiset töistä, jotta päästiin Riinan kanssa kämpille. Ne piti tietty vielä palauttaakin kaiken sen muun ympäriinsä juoksentelun lisäksi. Päkiät on paskana, enkä aio huomenna henkäistäkään niiden kiilakorkonilkkurien suuntaan.

Koitettiin vielä Nooran koulupäivän jälkeen käydä pihalla kuvailemassa, mutta oli jo niin hämärää, ettei optiikka leikkinyt meidän kanssa. Siispä siltä reissulta vaan vähän Kalliofiilistelyä.

Nyt pitäisi kovasti olla pakkaamassa jo.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Damn you rice!




Viikonloppuna JKL, jai! Olen tylsä enkä kerro edes kuulumisiani, lälläslää.

torstai 25. lokakuuta 2012

What have I become, my sweetest friend?


 Käärittiin Riinan kanssa Annille tupakkaa, koska hypäri. Boring, much? Ei ne nyt ihan niiiiiin rumia oo, kun oletin.




Oon väsynyt, vaihteeksi. Kuuntelen Johnny Cashia ja haluaisin tehdä ei-mitään. En tiedä mistä kirjottaisin. Onneksi saan tähän laiskaan olemukseen jotain liikettä, kun heppailu kutsuu pian.

Oonko ainoa, vai onko joku muukin sitä mieltä, että mun postaukset on nykyään tylsiä ja ykstoikkoisia? I mean, geneerisesti samanlaisia naamakuvia peilin kautta, jotain makroilushittiä, eikä oikeestaan koskaan mitään asiaa. Jos joku yhtyy tähän mielipiteeseen, niin mitä muuta kaipailisitte? Toki saa senkin kertoa, jos tää on hyvä näinkin.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

And I don't feel sorry, at all







Tammenlehtiä all around and everywhere. Hillalla oli kavereineen kiire jonnekin, niin en saanut itestäni taaskaan mitään oikeesti älykästä kuvaa, vaikka paistoi hetken aurinkokin... Päällä on koulupaniikki, kiitos rehtorin pitämän abi-infon. Ja halajamani opiskelupaikan pääsykriteerien ja sisään otettavien määrän etc... Pääsykokeisiin menneistä pääsee sisään semmoset 10-15 pinnaa, umh.

Ulkona on kovinkovinkovin kylmä jo, tahtoisin pitää koko ajan sitä Hillalta saamaani villapaitaa. Koska oon jotenkin mystisesti kadottanut kaikki mun paksummat neuleet. Maa on niellyt ne. Tai ehkä ennemminkin mun sänky.

Ollaan muuten Hillan kanssa vähän elvytelty meidän Tumblria tässä, joten jos kinostaa: prettygirlsandfastcars. Meillä on tulossa vaalikonetalkoot vähän isommalla porukalla tänään, en millääään jaksais lähteä. Varsinkin kun tein niitä jo itekseni eilen. Toivottavasti Antilla on ruokaa. Ja oi kyllä, ajattelin olla vastuullinen aikuinen ja äänestää kunnallisvaaleissa.

tiistai 23. lokakuuta 2012

No Song Unheard



 Sain Hillalta villapaidan, kun tyhjenneltiin kaappeja kirpparireissua varten. Viis IISOA kassillista vaatteita lähdössä myyntiin, naureskelin vaan kun mietin niille hintoja... Hillan vaatteet: "3e, 2e, 3e, 1e....." Mun vaatteet: "10snt, 20snt, 1e, 50snt..." Mut ehkä se kerto siitä, etten tee iiihan niin paljoa turhia ostoksia? Ei olla tosiaan vielä päätetty mihin mennään myymään, mutta enköhän mä tännekin siitä sitten infoa.


Loma meni kovin äkkiä, ei tullut ton vaatekaapin tyhjentelyn lisäksi tehtyä oikeestaan mitään. Isabellaa näin, kun se piipahti täällä. Viikonloppuna vaan löllöttiin ja syötiin Lassen kanssa, kuinka yllättävää. Tää viikko on alkanut koomaisissa merkeissä, mutta ehkä se tästä, jos tänään vaikka menisin ajoissa nukkumaan. Ei tiedä hyvää, kun odotan joululomaa jo kuin kuuta nousevaa tai jotain.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

You would have loved it here tonight


 Kokeiltiin äidin kanssa avokadopastaa, oli superhyvää. Mutta eipä ollut enää tänään mikroaaltokäsittelyn jälkeen.


 Jos enää koskaan kuulen kenenkään puhuvan mitään photobombereista... Tuli ja pilasi sen parhaan.

Kuvat on ylimuokattuja paskoja, sorry 'bout that... Olin pyytämässä Lassea kuvaamaan, mutta sepäs vaan jutteli Jannen kanssa työasioista. Tulis jo vaikka lunta tai jotain, kunhan toi vesisade jo loppuis. Oon niiiiin kyllästynyt, vaikka yleensä sade ei haittaa mua ollenkaan.

Vois mennä nukkumaan, jospa Kanerva ei tällä kertaa kerjäis poliiseja paikalle. Meillä on harvinaisen rakastettava naapuri.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lovers eyes










 Rakas veljeni Tuomas täytti vuosia, 21 jo täynnä. Syötiin hyvin.



 Uutta lasia tuli kehiin viikonloppuna. Hän on Canonin 50 mm, f/1.8, aika samanlainen kuin se, joka mulla oli Anssilta lainassa joskus talvella. Onhan tää kevyemmän ja hepposemman tuntunen, mutta toisaalta maksoikin 300e vähemmän. Vielä en oo päässyt oikein kunnolla testailemaan tätä, tulee mageeta jälkeä varsinkin kun ihmisiä kuvailee. Sisätiloissa tossa on tietty puutteensa, vaikka valosta ei tule pulaa. Kun se on kiinteä, niin pienessä tilassa tulee helposti seinät vastaan. Mutta tyksin.

Meikäläisen vaihteeksi pipopäiset peiliotokset nyt ei anna kauheen hyvää kuvaa objektiivin toiminnasta, mutta sillä kittipaskalla ei ois tossa valossa saanut muuta kun toosi rakeisia ja tummia kuvia.

Syysloma tulee, kokonaiset kaksi päivää. Meidän koulun vuorotteluperiaate in my ass, viime vuonnakin oli samalla tavalla. Oli uusinnat, tein fysiikan ja kemian. Fysiikan suhteen olen luottavainen, kemia saattoi jäädä pikkusen liian vähälle huomiolle.

Isabella is in town, toivottavasti Miko paranee pian niin saatais nähtyä. Iksu.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Speechless

 Suoritettiin syyssiivousta Kalliossa viime sunnuntaina, löysin täältä YKSTOISTA sytkäriä. Joku hamstraa niitä.


 Meitä jo muutaman viikon piinannut jättiläisamppari kohtasi karun loppunsa (Hilla kertoi, että sekin oli joutunut moisen hyökkäyksen kohteeksi). Se oli kuitenkin suhteellisen helppo saalis kun lopulta löytyi, alkoi melkein säälittää kun toinen oli niin heikkona. Meinattiin kiikuttaa se pihalle, mutta todettiin, että armollisempia ollaan jos teurastetaan se heti. Valitettavasti nää kuvat ei tee ollenkaan kunniaa sen valtavuudelle.



 Taiteellinen hanakuva.


Kalliossa hillun, pitäisi käydä matikan läksyjen kimppuun. Nurr. Vois toisaalta kömpiä vaan nukkumaankin, eikun.... Tästä viikosta ei oo oikeestaan mitään sanottavaa. Paitsi että pääsin läpi molemmista matikan kokeista, yeah. Hmh. Runnin' outta words, so bye.