lauantai 25. helmikuuta 2012

Leijun avaruudessa

EEEEIISSSS. Huomenna on jo sunnuntai. Loma on mennyt vauhdilla, oon ravannut väliä koti - Kallio, riehunut hetken tarpeiksi, ollut todella hämmentynyt ja lisäksi ihan ällöttävän onnellinen. Toivon mukaan tää ällöttävyys ois jatkuvaa laatua.






 Oi kyllä, mulla on ollut puremisfetissi ihan pienestä pitäen. Huomatkaa laastari isoveljen sormessa.





Loppuviikon vietin sukuloimassa Kalajoella, käytin aikani ihmisten tapaamisen lisäksi lähinnä nukkumalla ja syömällä. Tarkoituksena oli kuvata ihan megapaljon, mutta hautauduin huolella lämpimiin vaatteisiin, mummun tekemiin villasukkiin ja vanhoihin sanomalehtiin ja valokuviin, enkä siis saanut itseäni raahattua edes sinne maagiselle vintille saakka. Mukaan mummun vaatehuoneesta tarttui ihan supermegaihana villatakki, varmasti näkyy kuvissa PALJON, ja neljä flanellipaitaa. Ja reissulta ylipäätään varmaan aika iso puhelinlasku.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Miltä tuntuu olla elossa

Outoa, miten helvetin onnellinen mä tällä hetkellä oon. Pitkästä aikaa sellanen olo, että everything's gonna be so alright ja etten jaksa muuta kun hymyillä. Kummallista. Tänään hilluin koko päivän talleilla ja hyvinhyvin väsy siksi. Jospa huomenna pääsisin karkaamaan jälleen Helsinkiin. Koska kotona en kyllä jaksaisi olla.


 Random kouluhoroilua kai reilun viikon takaa, viimeiset kuvat jotka nappasin Anssin lainalinssillä, nyt on kyllä jo ikävä. Pitää kai vihdoin viimein hommata itellekin joku ton kittipaskan tilalle.








 Viime viikon maanantaina saatiin punapäisten tystyjeni Nooran ja Riinan kanssa neronleimaus ja vietettiin ilta iloisissa iloliemissä. Jännä yö oli, tiistai sen sijaan ei.

 Perjantaina yritin laittaa ruokaa ennen jatkoille lähtöä, mutta onnistuin hienosti tiputtamaan liesituulettimen lasin ja leväyttämään safkat ympäri keittiötä. Jee minä. Kyllä me sitten lopulta saatiin vatsoihimme täytettä ja selvittiin sinne jatkoillekin, vaikka välillä näytti jo suht epätodennäköiseltä.

Lauantaina lähdössä tsiigailemaan Eric Prydzia Circukseen, had fun. Olin kerrankin fiksu ja lähdin sitten jatkojen sijaan suoraan nukkumaan. Reidet on edelleenkin aika nuudelina kahden päivän joraamisen jäljiltä, tseh.

Mutta nyt meikä koittaa kipitellä nukkumaan, huomenna ohjelmassa vaihteeksi talleilua, siivoilua ja toivottavasti stadeilua.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

WANHAT 2012

 Tukka ja meikki made by me, totesin että osaan itekin tehdä ihan tarpeeksi semmoiset kuin haluan. Uusia pidennyksiä en ehtinyt tilailla ja olin ihan paniikissa kun toi karvareuhka näytti aluksi lähinnä joltain nuudelipesäkkeeltä. Onneksi ne loppujen lopuksi asettui ihan kivasti. Suru meinas tulla kun lauantaina tajusin, että kukkanen oli kadonnut jossain jatkojen tiimellyksessä. En kyllä ihmettele.



 Riinaa ja Ahtia, ah toi Riinan tukka. ♥














 Meikä ja Konsta. Tykkään tosta pituuserosta, mullahan kumminkin oli 10 sentin korot. Oli muuten tuskaa sitten perjantaina.













 Ylivalotus, much.....




















Mun viikko on ollut ihan mielettömän stressipitoinen, väsyttävä ja silti ihan älyttömän ihana. Tanssittiin Wanhat torstaina vanhemmille ja perjantaina vanhainkodissa sekä omalle koululle. Funfunfun it was. Mun mekko oli olevinaan lyhennetty sellaiseksi, ettei sen edes pitänyt ottaa maahan, mutta minä ja suunnilleen kaikki muut onnistuttiin kyllä iloisesti sitä tallomaan. Se fiilis kun korko tarttuu helmaan kiinni ja pitäis pyörähtää ympäri, so nice. Hengissä selvittiin ja kaikista jännitysmomenteista huolimatta oli oikein positiivinen kokemus.

 Torstaina meillä oli illalliset ja perjantaina tietty jatkot. Got nothing to say about 'em. Ehm. Sitten visiteerasin himassa noin tunnin verran ja jatkoin reivaamaan. Nyt on ihan snadisti väsy. Vähän epäilyttää tän tekstin julkaiseminen kun mun jutut on heittänyt niin random kuperkeikkoja mm. viime yönä, etten tiedä kuinka hyvin se punainen lanka on löydettävissä.

Jos joku kokee, ettei halua nähdä naamaansa täällä ja se noista kyseisista kuvista löytyy, niin laittaapi sitten kommenttia tulemaan, eiks jeh.